Bloginpitäjä

Kai Kaasalainen

Tervetuloa blogini pariin!

Bloginpitäjäksi tunnustautuu Espoossa asuva perheenisä, Kai Kaasalainen. Arkisin minut löytää työstäni Tamron toimitusjohtajana.

Blogikirjoittamisen aloittamiseen minut innosti ammatillisten viestintätarpeiden lisäksi useat ystävät, joiden kanssa säännöllisesti jaamme ajatuksia johtajuudesta, tulevaisuudesta ja liike-elämän mielenkiintoisista kehitystrendeistä. Välillä myös politiikkaa sivuten. Samalla pyrkimyksemme on aina ollut pyrkiä ymmärtämään ja oivaltamaan asioiden taustoja ja merkityksiä pintaa syvemmältä. Näin kiteytyi myös tämän blogipalstan teemat; ”Leadership, Foresight & Insight”.

Entä taustani? Oma työurani sisältää noin kahdenkymmenen vuoden jakson IT-alalla, ja sen jälkeen reilut 12 vuotta terveysalalla.  On hienoa saada toimia yhdessä suomalaisten terveysalan keskeisten toimijoiden kanssa, suomalaisten hyvinvoinnin hyväksi.  Yhtälailla on ollut todella innostavaa yhdessä huippukollegoiden kanssa kehittää Tamroa perinteisestä lääketukkukaupan roolista monipuoliseksi terveysalan palveluyhtiöksi ja toimalan yhdistäjäksi, ja matka jatkuu. Yrityksenä Tamro edustaa vahvaa kotimaista ja kansainvälistä osaamista: takana on jo yli 120 vuotta kokemusta Suomessa lääkealalla, minkä lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisesti. Emoyhtiömme PHOENIX toimii 27 maassa Euroopassa.

Elämänfilosofiaani kuuluu elinikäinen oppiminen; se inspiroi ja energisoi. Tätä ajattelua soveltaen tavoitteenani on myös varmistaa yrityksemme koko henkilökunnalle alamme parhaat mahdollisuudet kehittää itseään sekä toimintaamme asiakkaidemme hyväksi.  Näin toimien yhdessä asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa on mahdollista viedä eteenpäin myös koko terveystoimialaa.

Verkostoitumisesta pitävänä olen mukana monessa, mm. Kaupan liiton ja Tuote- ja palvelukaupan liiton ETU:n hallituksissa, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n edustajistossa, Helsingin seudun kauppakamarissa ja sen Vantaan aluejohtokunnan puheenjohtajana, ja eri järjestöissä, kuten World Vision’in hallituksessa. Teen myös satunnaisesti Pro Bono -tyyppistä johtamissparrailua joidenkin ystävieni kanssa erityisesti yleishyödyllisille vapaaehtoistoimintaan perustuville voittoa tuottamattomille järjestöille.

Silloin tällöin minut saattaa tavata myös luennoimassa yliopistoilla tai bongata puhujana erilaisissa valmennustilaisuuksissa ja tapahtumissa, eritoten johtajuuden kehittämiseen sekä terveysalaan liittyvissä teemoissa – niin Suomessa kuin kansainvälisissä tilaisuuksissakin. Jaan ajatuksiani myös täällä blogissani.

Vapaa-aikana nautin ajasta Puulan rannalla Suomen kauneimmaksi kesäpitäjäksi nimetyllä Kangasniemellä. Siinä ohessa kirjoitan johtajuuteen liittyvää kirjaa, jonka toivoisin valmistuvan loppuvuodesta 2019.
Toisinaan laitesukellusharrastus vie maailman ääriin, kuvauskalusto mukana. Valo- ja videokuvaa kuvailen pinnan alla, luonnossa ja ilmassa dronella.

Twitteristä löydät minut osoitteella: https://twitter.com/KaiKaasalainen ja LinkedIn’istä osoitteella: https://www.linkedin.com/in/kaikaasalainen/

(… ja kun joku kuitenkin kysyisi, niin mainittakoon, että ne sukellusvideot ovat YouTubessa: https://www.youtube.com/DivingVideos )

Terveisin, Kai