Kompensoi päästösi – pian siihen on keinot!

Ilmastonmuutos puhuttaa. Teema nousi eduskuntavaaleissa jopa voimakkaammin esille kuin esimerkiksi tärkeät kestoaiheet kuten talous ja työllisyys. Ilmastoteema on tärkeä, sillä elämme maailmassa jonka luontoa olemme säälittä ylikuormittaneet. Nyt on aika tehdä muutos.

”Mitään ei voi tehdä” – vai voiko?

Ilmastonmuutoskeskustelussa on myös monia hämmentäviä ilmiöitä. Yllättävän usein tapaa ihmisiä, jotka eivät jaa huolta ilmastomuutoksesta. Jotkut haluavat nähdä nyt tapahtuvan muutoksen vain osana maapallomme vuosituhansien aikana tapahtuneita väistämättömiä luonnollisia lämpötilavaihteluita. Ehkä taustalla on pelko voimattomuudesta muutoksen torjumiseksi, tai pahimmillaan välinpitämättömyys. Tai silkka tietämättömyys. Turhan moni myös argumentoi suomalaisten tuottamien hiilidioksidipäästöjen olevan niin pieni fragmentti maailman päästöistä, että kilpailukyvyn tai muiden syiden vuoksi ei asiassa kannattaisi hötkyillä.

Toivon aidosti ja lämpimästi, että edellä kuvatuissa ajatuksissa vielä elävät jaksaisivat nähdä kokonaiskuvan, ja erityisesti vision tulevien sukupolvien elinympäristöstä. Meillä on juuri nyt vastuu siitä, että lapsemme ja tulevat sukupolvet voivat elää maailmassa ja ympäristössä, joka tarjoaa mahdollisuuden terveelle elämälle. Ilmastonmuutoksen ratkaisut ovat niin mittavia asioita, että muutos päästöjen vähentämiseksi olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Siksi emme voi odottaa, tai lykätä ongelman ratkaisua tuonnemmaksi.

Maailma tarvitsee myös esimerkkejä ja johtajuutta. Suomi voi olla sellainen. Suomella on hyvät edellytykset rakentaa tulevaisuuden menestystä innovoimalla ja investoimalla ympäristöteknologioihin ja ratkaisuihin, joita myös ne hitaammin mukaan lähtevät suuremmat saastuttajamaat tulevat vielä kipeästi tarvitsemaan. Jokainen meistä voi olla myös yksilönä esimerkki.

”Mutta ainahan niitä päästöjä jää, vaikka parhaani teen…”

On siis oikein ajatella, että jokaisen suomalaisen – yksilön ja yrityksen – teoilla on merkitystä. On myös oikein tavoitella mahdollisimman pieniä päästöjä ja muutoinkin luonnon kanssa kestävää kehitystä. Arkirealistinen näkökulma asiaan on kuitenkin se, että tehokkaillakaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistoimenpiteillä emme saa toistaiseksi päästöjen syntymistä täysin estettyä, ainakaan nykyteknologioilla. Vastuuntuntoinen kansalainen ja yritys voi kokea tämän myös ahdistavaksi; tahtoa olisi, mutta keinot ovat rajalliset: päästöjä syntyy jossain määrin kuitenkin, vaikka parhaansa tekisi valitakseen kulloinkin ekologisimmat vaihtoehdot.

Päästösi ovat kuin roskia, voit siivota ne pois – kopensoimalla

Tapasin jokin aika sitten Antero Vartian, ja sain kuulla mielenkiintoisesta hankkeesta, jolla pyritään ratkaisemaan tämä ”stressidilemma”. Eduskunnasta pois jäätyään hän on perustanut voittoa tavoittelemattoman Compensate-säätiön, jonka toiminta-ajatus on varsin oivaltava: toteutetaan tieteellisesti todistetuin ja valvotuin menetelmin sellaisia vaikuttavia ratkaisuita, joilla hiilidioksidia saadaan pois ilmakehästä, ja tarjotaan tällainen omien päästöjen kompensointimahdollisuus kuluttajille arjen ostosten yhteydessä helposti. Ja itse asiassa tarjotaan vielä mahdollisuus ylikompensaatioon. Näin kuka tahansa yksilö voi toimia vastuullisesti; ensin on toki syytä vähentää arjen valinnoilla päästöjään minimiin, mutta sen jälkeen vielä jäljelle jäävien päästöjen nollaaminenkin onnistuu nyt pienillä kompensaatioilla ostosten yhteydessä.

Tämän hienon idean konkreettinen toteutus on rakentunut julkisuudelta piilossa jo hetken aikaa. Tänään 24.4.2019 siitä on tullut täyttä totta: Compensate -säätiön toiminta julkistettiin tänään Helsingin yliopiston juhlasalissa. ”Mikään ei oikeuta meitä lisäämään hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Niin kauan kun synnytämme päästöjä, vähintä mitä meidän tulee tehdä, on siivota jälkemme. Ihmiset ovat kyllä halukkaita kantamaan vastuuta, mutta se pitää tehdä heille mahdolliseksi”, Vartia avaa Compensaten ajattelua.

Yritysmaailma mukana – myös Tamro

Mukana on jo starttivaiheesa hyvä joukko nimekkäitä yrityksiä – myös Tamro. Vastuullisena yrityksenä haluamme Tamrossa olla terveys- ja lääkealalla aloitteellinen myös ympäristöasioissa: tavoitteenamme on yhdessä toimialamme kumppanien ja asiakkaiden sekä Compensate-säätiön kanssa nyt löytää sellaisia toimintamalleja, joissa voisimme soveltaa tätä uutta innovatiivista toimintamallia päästöjen kompensoimiseksi toimialallamme. Toivotammekin näihin jatkokeskusteluihin tervetulleiksi kaikki kumppanimme!

Löydät lisätietoa Compensate-säätiöstä ja sen toiminnasta täältä:

 

 

 

#WeCompensate

%d bloggaajaa tykkää tästä: