Digitalisaation nurja puoli – #Digisyrjäytyminen?

Viime vuonna suomalaisista 88 prosenttia käytti internetiä. Alle 55-vuotiaista sitä käyttivät lähes kaikki (lähde). Mutta miten digitalisoituvassa yhteiskunnassamme pärjäävät ne loput? Tuo reilut kymmenen prosenttia väestöstä, jotka eivät käytä – syystä tai toisesta – internetiä?

Digimurros edellyttää uuden opettelua ja uudenlaisten toimintatapojen omaksumista. Niille, jotka ovat mukana työelämässä, on usein tarjolla valmennusta ja tukea, ja kehityksen mukana voi olla helpompi pysyä. Toki suuressa merkityksessä on myös oma oppimishalu ja asenne: digitaitojen oppimiseen ja ylläpitoon tarvitaan jatkuvaa oma-aloitteista toimintaa. Kiinnostuksen puute omien digitaitojen omaehtoiseen kehittämiseen johtaa nykyaikana yllättävänkin nopeasti urakehityksessä haasteisiin. Digimurroksessa kun on kyse suurimmasta muutosvoimasta yhteiskunnassamme teollistumisen jälkeen. Tuskin on montaa ammattia, joka ei muuttuisi. Samaan aikaan kaikki eivät pysy mukana: tutkijat puhuvat jo huolestuttavasta ilmiöstä – digisyrjäytymisestä tai ainakin sen vakavasta uhasta.

Teemaa on nostanut julkiseen keskusteluun mm. Turun yliopiston taloussosiologian professori Pekka Räsänen. Tällä viikolla saman teeman nosti keskusteluun eduskunnan Kansalaisinfossa kansanedustaja Antero Laukkanen, jonka koollekutsuma asiantuntijaseminaari kokosi edustajat mm. Valtiovarainministeriöstä, Kelasta, Vanhustyön keskusliitosta, Verohallinnosta ja Pelastakaa Lapset ry:stä. Keskustelin Laukkasen kanssa digisyrjäytymisen riskeistä, ja vakuutuin, että esille nostettu huoli on validi; hyvää tarkoittava digikehittäminen unohtaa vielä turhan usein pohtia sitä, miten varmistetaan yhteiskuntamme palveluiden saatavuus myös niille, joilla ei aidosti ole mahdollisuutta käyttää digipalveluita.

Digitalisaatio tuo hyötyjä – ilmiö on pysäyttämätön

Tuskin kukaan sinänsä kyseenalaistaa digitalisaation hyödyllisyyttä ja sitä, että muutos on väistämätön. Digitalisaation kautta tavoiteltavat hyödyt ja muutoksen sisältö ovat hieman erilaisia, kun tarkastellaan eri viiteryhmiä:

  • Suomalaiselle yhteiskunnalle digitalisaatio on keskeinen tulevaisuuden kilpailukyvyn lähde, ja siksi se on mm. osa hallitusohjelmaa: peräti kaksi kärkihankkeista perustuu digitalisaation vauhdittamiseen. Suomi voi olla myös seuraava digiterveyden suurvalta; meillä on mm. alan huippututkimus, terveys- ja genomitiedon tietopankit, joka voidaan yhdistää digi-innovaatioihin – tälläkin sektorilla olemme yksi maailman seuratuimpia maita. Ja manio Slush -tapahtuma sen kun lisää tunnetuuttamme.
  • Organisaatioille kuten yrityksille digitalisaatio on yhtälailla kilpailukyvyn lähde; manuaalitöitä ja arvoketjuja digitalisoimalla saadaan aikaan aivan uutta tehokkuutta, nopeutta, laatua ja onnistuessaan jopa asiakkaiden elämää helpottavia uusia toimintatapoja. Innovatiivisimmat luovat jopa täysin uusia liiketoimintamalleja, ja uudenlaisia tapoja luoda arvoa; tavoilla jotka eivät olleet mahdollisia ilman digiajan välineitä.
  • Yksilölle ja kansalaiselle digitalisaatio näkyy toki kaikessa arjen toiminnassa älykännyköineen ja äly-sitä-sun-tätä -laitteineen, mutta myös muuttuvina asiointirajapintoina mm. viranomaisiin ja yrityksiin.

Koska digitalisaation myötä tavoiteltavat hyödyt ovat mittakaavaltaan ennennäkemättömät, on selvää että kehitys vain kiihtyy – jopa eksponentiaalisesti. Tarvittavat teknologiat ovat jo kypsiä suureenkin murrokseen, ja nekin kehittyvät kiihtyvällä vauhdilla; saamme viikoittain lukea mm. tekoälyn uusimmista saavutuksista, lisätyn todellisuuden ihmeellisyyksistä, ja arkisetkin tietotekniset laitteemme alkavat ymmärtää puhetta.

Murroksen keskellä onkin tärkeää varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on aito mahdollisuus käyttää tarvitsemiaan palveluita, tuottipa niitä sitten yhteiskunta tai yritykset. Kaikki eivät omista padia tai älykännykkää, saatika esim. vanhuuden, sairauden tai vamman koskaan pysty sellaista kohtuudella käyttämään.

Keskustelua tarvitaan

Keskustelu on nyt syytä käynnistää toden teolla siitä, miten varmistamme, että vauhti säilyy ja digisuomi etenee verrokkimaita vikkelämmin, ja että samalla rakenteet estävät tehokkaasti digisyrjäytymisilmiön. Kunnon keskustelu on tärkeää erityisesti nyt, kun monet suuret valtiovallan edistämät ja kansalaisia koskevat digihankkeet ovat vielä meneillään ja lisää on tulossa. Kansanedustaja Laukkasen kanssa haastan tähän keskusteluun niin poliittisia päättäjiä kuin viranomaisia, samoin kuin yrityksiä jotka palvelevat asiakkainaan tavallisia suomalaisia.

Mitä kansalaisen elämään vaikuttavia digihankkeita on jo meneillään?

Julkisella sektorilla ja yrityselämällä on monia ja mittavia kehityshankkeita, jotka muuttavat organisaatioiden ja yksilösuomalaisen asiointia. Muutama poiminta tällaisista:

  • Suomi.fi on yllättävänkin vähän julkisuudessa käsitelty hanke, mutta todella mittava kansalaiselle. Tuore selvitys kertoo: ”Harvempi kuin joka kuudes suomalainen on tietoinen Suomi.fi sähköisten asiointi- ja viestintäpalveluiden käyttöönotosta vuonna 2018”. Tämä palveluportaali kokoaa käytännössä kaikki julkisen sektorin kanssa käytävän sähköisen asioinnin yhteen paikkaan. Uudistunut Suomi.fi käynnistyi jo kesällä 2017 ja sieltä löytyvät vähitellen kaikki julkisen hallinnon palvelut. Visio on jatkossa ”automatisoida palvelut mahdollisimman pitkälle, ja se mitä ei voi automatisoida, voidaan sitten hoitaa sähköisesti”. Pian palvelu laajenee viestit-osiolla, jolloin jokaisella suomalaisella on ”sähköpostitili” viranomaisasiointiin. Uutisointi on hieman ristiriitaista, mutta mm. päämediat ovat uutisoineet, että ”Kansalaisille on tulossa velvollisuus käyttää sähköistä postilaatikkoa asioidessaan viranomaisten kanssa” ja toisaalta ministeri lupaa ” Laissa turvataan vaihtoehtoiset palvelumuodot niille, jotka eivät voi käyttää sähköisiä palveluita”
  • Suomalaisten terveystieto on jo viety verkkoon ja sähköiset reseptitkin ovat jo tulleet kaikille tutuiksi. Omat tiedot löytyvät sieltä näppärästi – jos hallitsee tekniikan. Tutkimukselle terveystiedon toissijainen käyttö 2018 alkaen on myös tärkeää; se voi nostaa Suomen yhdeksi terveysalan kehittämisen kärkivaltioiksi.
  • EU:n komission yksi päähankkeista on ”Euroopan digitaaliset sisämarkkinat”. Kyse on tiedon liikkumisesta ja digitalisaation edistämisestä erityisesti sähköisessä asioinnissa ja kaupassa.
  • Niinkin arkinen asia kun pankkitunnistautuminen on muuttumassa mobiiliksi. Nordea ilmoitti ensimmäisenä luopuvansa tunnuslukulistoista kokonaan, ja tunnistautumien tapahtuu mobiili-appsilla. Tutuiksi tulleet paperiasiaoinnit jäävät historiaan: monen pankin asiakkaat ovat jo aikaa sitten joutuneet luopumaan postitetuista tiliotteista, ja mm. laskujen tarkistus on tehtävä netin kautta.
  • Erittäin onnistunut digihanke on ollut esim. verohallinnon asioinnin digitalisointi. Varmasti hyvin harva, jolla vain tietotekniikkaa on käytössä, enää kaipaa veroilmoituspapereiden ja postitusten pariin.

Näidenkin esimerkkien valossa on selvää, että käyttäjäkokemus palveluista kansalaisena on jo muuttunut ja muuttuu edelleen. Se vaatii päivä päivältä enemmän digitaitoja ja –laitteita. Toisaalta: oman kiinnostuksen puute ja haluttomuus opetella digiajan perustaitoja ei toisaalta ole hyvä peruste sille, että tämän vuoksi vanhoja palveluita kannattaisi ylläpitää. Voidaan ajatella, että perusdigitaidot ovat kuin luku- ja kirjoitustaito; niiden osaaminen on kansalaisvelvollisuus. Ei olisi reilua, että vain oppimishaluttomuuden ja änkyröinnin vuoksi säilyttäisimme verovaroin kustannustehottomia rakenteita. Kaikki kytkeytyy viime kädessä myös kansakunnan kilpailukykyyn.

Ja toisaalta: aina on ryhmä vanhuksia tai muita, joille digipalveluiden käyttö on aidosti vaikeaa tai mahdotonta. Ehkä jonain päivänä itse kuulumme tähän joukkoon. Näissä tapauksissa asiointimahdollisuudet tulee olla toteutettuna ja yhteiskunnan tukiverkosto olla apuna siten, että yhdenvertainen mahdollisuus palveluiden käyttöön toteutuu. Tavoitteena vähintäänkin kohtuullinen #digiyhtenvertaisuus .

…….

Teemaan liittyviä artikkeleita ja tilastoja: