Ladataan artikkeleja...
  • Tee vähemmän, saatat saada enemmän aikaan

    Vuoden 2017 viimeiset hetket alkavat olla käsillä. Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että vuosi oli monin tavoin hyvä ja antoisa, ja toi runsaasti uusia innostavia asioita. Yhtälailla monissa kohdissa vuosi on ollut…

  • Terveysala katsoo tulevaan ja palkitsee

    Pian se on taas käsillä: terveysalan päättäjiä ja vaikuttajia laajimmin kokoava tapahtuma Suomessa. Health Awards & Foresight Forum. Jo kolmatta kertaa. Mistä on kyse? Tehdäänpä pieni aikahyppy noin kolme vuotta taaksepäin. Haaveenani…

  • Digihuumasta tai -hämmennyksestä konkretiaan

    Muistan IT-urani alkuvaiheilta ns. Internet-kuplan synnyn ja puhkeamisen. Aina se ei ollut kaunista katseltavaa. Ajan myötä uusien teknologioiden tulo ja soveltaminen on kuitenkin aina löytänyt järkevät ja aitoa arvoa tuottavat uomansa. Hype…

  • Satsaa kommunikaatioon – se kannattaa

    Hyvä kommunikaatio ja viestintä pelastaa monesta ongelmasta. Matkustin torstaina aamuvarhaisella Amsterdamiin. Määränpäässä riehui suoranainen myrsky, ja sään tyyntymistä odotellessa kone joutui odottelemaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähtölupaa toista tuntia. Matkustajat sisällä. Kapteeni ja muu…